Thö Lista 2016

Hauenkalastajien viehelistaan kerätään vuosittain vapautetut suurhauet. Vuonna 2016, vapautettuja haukia merkittiin listalle 764 kpl.

Listalle hyväksytään 7kg/100cm tai yli olevat hauet. Tänä kautena ilmoitettujen keskipituus oli 105,33cm (ilmoitettu 617 kpl) ja keskipaino 8,53kg (ilmoitettu 644 kertaa).

Vuonna 2015 suurin hauki oli 16,23 kg / 119 cm ja tänä vuonna 16,20 kg / 130 cm.

SÄÄ

Sää oli merkitty 625 kertaa. Pilvisellä tuntui kala popsineen parhaiten, mutta toisaalta aurinkoinen keli oli myös antoisa. Oma suosikkisää, raekuuro ei näköjään herättänyt hauen saalishimoja toivotulla tavalla.

Monesti kuulee puhuttavan että tuulen suunnalla on merkitystä kalastaessa. Tänä vuonna etelätuuli oli suosikki mutta hieman yllättäen toiseksi eniten vastauksissa oli mainittu pyyntikeliksi pohjoistuuli.

 

YLI 10KG HAUET

Yli 10kg hauet jakautuivat aika tasaisesti Vesistöjen kesken. Sisävesillä (joet ja järvet) keskipaino ja -pituus oli 11,55 kg/116,13 cm ja merellä puolestaan 10,97 kg/111,53 cm.

Vaikka vesialue olikin merkitty jokaiseen ilmoitukseen, niin 63 tapauksessa se oli SALAINEN.

Suurin osa kympin ylittäneistä saatiin keväällä huhtikuussa ja syksyllä loka-marraskuun vaihteessa

VUODENAJAT

Pyyntivieheet vaihtelevat vuodenajan mukaan ja samoiten haukien paino. Keskiarvo jakaantui painon ja pituuden mukaan seuraavasti:

  • KEVÄT  8,77 kg / 104,92 cm
  • KESÄ     8,09 kg / 105,71 cm
  • SYKSY   8,40 kg / 105,64 cm
  • TALVI    8,54 kg / 105,51 cm

Alla linkki jossa listattuna TOP10 hauet vuodenajan mukaan.

Vuodenajan mukaan 10 suurinta haukea

PYYNTIVIEHEET.

Listan ilmoitustapaan tuli huomattava muutos vuoteen 2015 verrattuna ja tämä osittain lisäsi ilmoitusmäärää. Samalla saatiin listalle hyvä määrä lisää mm. pienempien kotimaisten valmistajien vieheitä. Tästä huolimatta 2016 TOP3 vieheet ilmoitusmäärien mukaan ovat Snacbaits 118 kpl, Pig shad 74 kpl sekä Islure Pikeon 63 kpl. Vuonna 2015 kolmikko oli Pigshad 103 kpl, Snackbaits 43 kpl ja Big McRubber 37 kpl.

Kumit olivat jälleen lisätyin viehe, 454 kpl. Tämän jälkeen jerkkejä 117. Lippa/spinnerbaitia oli mainittu 54 ja täkyjä 41 kpl. Listan suurin kala tuli tällä kertaa kuitenkin täkyä käyttämällä ja edellisenä vuonna perholla, joten kyllä muillakin viehetyypeillä saadaan tulosta aikaiseksi.

 

Tästä pääset selaamaan koko listaa.