Isoa haukea lapista 2017

Posted on Posted in Reissurapsa

Taas vuoden odotuksen jälkeen koitti loma mulla ja Hannulla, startti kohti pohjoista ja sen maagisia kalavesiä! Ensiksi otettiin kahden päivän rentoutus ja päätettiin ottaa löysät pois keskisuomessa mökillä vanhan ystävän Läde(tonyn) kera. Perinteisesti tehtiin hyvää ruokaa sienikastikkeella, ahkerasti saunottiin ja uitiin 6 asteisessa vedessä. Kerettiin myös piipahtamaan isolla järvellä hauen perässä jäätävässä myrskyssä. Samalla tuli kokeiltua soutuveneen kestokykyä isolla selällä yli metristen aaltojen seurana. Järvi on äärimmäisen haastava hauen osalta ja sitä se tulee aina olemaan. Muutamia pienempiä otuksia löydettiin perinteisiltä kutu paikoilta, ajelimme muutaman tunnin pistolta takaisin mökille ja veneen vierellä kävi järkyttävän kokoinen hauki kokonaan ilmassa 20m montun päällä! Siitä saatiin heti reissun avaus käynnillä havainto todella isosta kalasta mikä meni tietysti menojaan kohti syvyyksiä. Aamu varhain oli aika siirtyä jälleen tien päälle kohti suunniteltua kohdetta missä tiedettiin hauen elävän lohikala pitoisella ravinnolla.

Alku oli pelottavankin hyvä, ensimmäiseen varttiin jokainen taisi saada muutaman kalan. Tutkittiin aluetta huolellisesti, heiteltiin kivikkoa, virtaa, heinikkoa, tasaista matalaa hiekkapohjaa. Kappaleita löydettiin kaikista edellä mainituista mutta yli 4kg hauki oli kadoksissa, eikä syvempää vettä ollut tarjolla joten sitkeästi jatkettiin niiden paikkojen heittämistä missä oletettavasti myös lohikalat elelee. Ison kalan ikkuna vihdoin ja viimein aukesi kun hannu ilmottaa keulasta, ”nyt se iso on siellä!” Pyrstön nähtyä pitkällä pinnassa oli heti selvää että haavia vaan valmiiksi sekä puntari valmiiksi. Arvioitiin pidemmältä 8-10kg kalaksi mutta haaviin kalan saatua alkoi pieni huutomyrsky ja ylä fläppiä sai hannu tonylta ja multa muutamaankin otteeseen. Tuomittiin ehkä lihavin tuon kokoinen hauki 11,8kg painoiseksi.

Loppu ilta menikin ihan vaan heitellessä ja adrealiinin tasaantumista odottaen. Seuraavana päivänä todettiin varmaksi se mitä jo edellisenä iltana epäiltiin. Kirjolohi kutee/yrittää kutea siinä 1-2m tasaisessa hiekka pohjassa mistä myös edellä mainittu mörkö saatiin. Niitä näkyi kudun jäljiltä huonokuntoisena pinnalla kellumassa sekä pohjassa kuolleena. Hauki elelee ylellistä elämää tässä paikassa, eikä 15kg painon saavuttamiseen hirveästi senttejä vaadita! Päivä meni kappaleita nykiessä eikä isoista enään saatu havaintoja. Kappaleita tulikin ihan hirveä määrä eikä edes yritetty laskea niitä, oli aika siirtyä keskisuomesta seuraavaksi Lappiin.

Tony poika saatiin vielä yhdelle järvelle mukaan. Onhan äijällä lähes midaan kosketus meidän veneessä. Muutaman kerran ollut tänä vuonna mukana ja kymppejä on uskomaton määrä päiviin nähden veneessä, vähän niin kuin vanhoina hyvinä aikoina! Aloitimme koluten matalia rantoja/heinikoita eikä saatu minkään näköisiä havaintoja joten päätimme etsiä kudun jälkeisiä kaloja keskeltä matalampaa selkää uistellen. Siinäkin vierähti pitkä tovi ilman kaloja kunnes löydettiin äärimmäisen iso kasa haukea yhdeltä alueelta. Jokaisen kerran kun siitä veti ylitse saatiin ihan pieneltä alalta 1-3kpl pienempiä haukia, eikä loppua näkynyt. Päätettiin alkaa kokeilemaan josko heittämällä saisi isommat kalat siitä ”parvesta” liikkeelle. Isoimmat kalat jäi silti alle viiden kilon. Kappaleita siis yhdestä läjästä melkein keskeltä järveä ihan tolkuttomasti mutta isot kalat olivat vielä mysteeri.


Juteltiin seuraavana päivänä paikallisen kanssa rannassa, kysyttiin häneltä että missä voisi isot kalat olla nyt. Sanoi että ” jaa a, missä vaan mutta itse kokeilisin ehkä matalasta ensiksi” Paikallisilta saa lapissa usein hyviä vinkkejä ja etenkin tietoa järvien kalastosta kun netistä ei löydy mitään informaatiota. Seuraavana päivänä jatkettiin kuitenkin haukiparven koluamista heittäen. Pitkää liukua toisensa perään keskellä ilman kiintopisteitä. Sama meno jatkui kun edellisenä iltana, loputon määrä kappaleita, sitkeästi koitettiin saada siltä alueelta isommasta kalasta tärppi. Sitä ei saatu, ja tonyn oli aika lähteä kotiin päivällä. Jatkettiin ison kalan metsästämistä hannun kanssa kahdestaan.
Illalla käytiin tutkimassa yhtä lahtea, tai leveämpää järven kohtaa, iso alue matalaa vettä sekä paljon vesikasvustoa. Voi veljet mihin paikkaan osuttiin tällä kertaa! Ensimmäisellä pintaraapaisulla saatiin metristen tärpit ja itse tiputin veneen vierestä varman kympin hauen! Jouduimme kalastamaan pelkästään yksihaarakoukulla koska kasvustoa oli todella paljon.

 

23cm Kumi ja yks haara koukku tuo ikävän paljon tiputuksia mutta kun isot kalat on sellaisessa paikassa missä ei voi millään muulla kalastaa, on nieltävä karvaat tiputukset! Kalastettiin ”lahtea” koko ilta ja yö sitkeästi. Saimme harvakseltaan suurhauesta merkkejä mutta niitä tuli joka puolelta sekä tasaiseen tahtiin! Ensimmäisen illan saldo oli 8,2kg ja 7,4kg kalat sekä järjetön määrä ison kalan tiputuksia/seurimoita/havaintoja.

Kappaleita ei enään niin paljon saatu vaan, paikallinen todella tiesi että isot on matalassa, eikä tollasten petojen kanssa pieni haukia kauaa selviytyisi hengissä. Keskikoko oli siis todella hyvä kys, paikassa. Unta palloon jotta jaksaa huomenna painaa pitkän päivän, illan sekä yön! Unohdettiin täysin kappale paikka ja kalastimme seuraavat kaksi 13h päivää yhtä isoa aluetta. Sama laulu jatkui, karvaita tiputuksia ihan liikaa, kun tärppi kerran tunnissa tulee niin ei sitä pysty olemaan täysin hereillä sen ykshaara koukun kanssa. Pari metri kalaa käytettiin taas veneessä, tällä kertaa oli hannun vuoro tiputtaa ihan he***tin iso kala, pienestä tärpistä meinasi pig shädi mennä kolmeen osaan pituus suunnassa! Ei ikinä mitään vastaavia jälkiä ole kumeihin saatu. Huvittavinta oli se pieni nyky ja laivan aallot. Kala otti onneksemme vielä uudestaan mutta muutaman äärimmäisen leveän potkun jälkeen se irtosi!!!!!!!! Hurjaa touhua ei voi muuta todeta, matalassa vedessä vieri vieressä isoa kalaa, tuntui että sitä on ihan loputon määrä! Jatkoimme sitkeästi vielä kolmannen päivän, yllättävää todella oli se että paikka ei hyytynyt vaikka jatkoimme tosiaan kolmatta päivää samassa paikassa. Hannulla meni 30 tärpin jälkeen laskut sekaisin ja taisi vetästä munatpataan ”single hook” systeemillä minkä hän kirosi alimpaan helvettiin, vannoi ja lupasi että ei enään ikinä käytä. Muutamia metrisiä mahtui tuohon viimeiseen kahteen päivään mutta todelliset lapin hauet jäivät odottamaan seuraavan vuoden reissua, mikä tehdään varmasti samaan aikaan!

Hannu taipui kuitenkin kalastamaan, eli joutui lyömään lukkoon sen hienon keksinnön. Yksihaara koukku. Aloitettiin viime vuodelta tutuksi tulleessa lahdessa. JÅÅ ei voi taas muuta todeta. Pam pam pam, joka puolelta kalaa homona. Shädejä oli jo tässä vaiheessa mennyt Pi**lun päreiksi 10-15kpl ja otti värit alkoivat todella loppua! Eikä tosiaan keritty edes illan suulle kun hannulla rouhii astetta raskaammin jälleen. Nyt PYSYY haaviin asti, lähin kylä (50km) varmasti ihmetteli että mitä ja missä tapahtuu. No sitä että hannun toinen kyösti on tosi asia, eikä ihan tavallinen kyösti, vaan äärimmäisen komea ja upea hauki. Todella uniikki yksilö verraten järven muihin haukilookkeihin! Punnitsimme kalan 10,3kg painoiseksi ja huomasimme viimeisten mätipalleroiden valuneen veneeseemme.


JES isot ovat siis juuri valmiita ruokapöytään täällä? Oisiko vielä pohjosempana kutemattomia kaloja? Jätkät ihan mehuissa mietti jo tulevaa vaikka kasvustoinen lahti oli täynnä kalaa ja isoa sellaista. Kappaleissa taas ei mitenkään voinut pysyä laskuissa, tämän järven pienet hauet iskevät loputtoman määrän uistimeen, niin pitkään kunnes jäävät siihen yks haarakoukkuun. Sen takia kalastus tulee hyvin kalliiksi kumeilla kyseisessä paikassa. Ensimmäisen illan agenda oli, joko iso tai PIENI välikoot puuttuivat lähes kokonaan. Karkuutin saman vuorokauden yöllä arviolta +120cm kalan joka myöskin iski kahteen kertaan, tästä päästiin 5m päästä näkemään selkää ja hurjan kokoinen pyrstö todella kaukana tärppi kohdasta. Ei voinut kuin ihmetellä kalan pituutta, missä uistin missä pyrstö! Meininki alkoi hiipua normaalimmaksi kalastukseksi joskus 03:00-04:00 joten päädyimme teltan pystytys hommiin. Ja taas seuraavana päivänä oli intoa kuin pienellä pojalla, meidän piti havitella paikasta myös isoja ahvenia mitä siellä myös riittää! Mutta ketä kiinnostaa 1kg ahven silloin kun isoja ja todella isoja haukia on matalassa, heittokalastajan ulottuvilla. No ei todellakaan ainakaan meitä. Ahvenen kalastus jäi alle tuntiin tällä koko reissulla ja molemmat saivat jokusen pienemmän raitaveljen näytille. Tälläkin järvellä vaikutti olevan sama kaava, paikka on pullollaan haukea eikä mesta häiriintynyt ollenkaan ekasta päivästä, nyt alkoivat myös välikoon kalat olemaan kudun jäljiltä nälissään. saatiin aina 7,4kg asti kaiken kokoisia ja näköisiä haukia hirveä määrä. Yhdellä ihan OK kalalla oli myös vajaa kilonen hauki suussa.

Todella isoista kaloista ei enään saatu seuraavan kahden päivän aikana yhtään havaintoa vaikka luulot odottivatkin jotain ihan muuta. Viimeisenä päivänä onnistuin saamaan saman kalan minkä edellisenä iltana sain (7,4kg). Saattoi olla kala tankannut mahansa perusteella mutta ei enään häiritty kalaa sen koommin, yksi kuva ja laskettiin se takaisin sulattelemaan mahassa olevaa saalista. Tähänkin paratiisiin tulemme vielä palaamaan! Seuraava kohde siintikin jo silmissä, haastavin paikka mikä reissussa tulee vastaan.

 

Pidemmän siirtymän jälkeen olimme pohjoisimmassa kohteessa mihin oli tarkoitus mennä. Tästäkin vesistöstä, kuten muista oli jäät lähtenyt hiljattain, etenkin tässä paikassa oli toiveet korkealla löytää se kutematon isomus.
Ensimmäinen päivä meni oletetussa ”parhaassa/parhaissa” paikoissa. Eikä yli 3-4kg kaloista mitään tietoa, se olikin tiedossa, että täältä ei niin vaan haeta sitä suurhaukea, eikä sitä ollakkaan ikinä nähty siellä. Viime vuonna käytiin kavereiden kanssa kahden veneen voimin kyseisessä lutakossa, he näyttivät paikan ja kertoivat että ei ole hekään onnistunut juuri 5kg isompaa kalaa tuolta ylös asti saamaan. Tiedossa kuitenkin oli että 10kg on vasta puolet tuon paikan tavoitteesta 😉 Toisen päivän taktiikka oli etsiä vaihteeksi syvästä kalaa, vertikaalilla, laahaamalla ja heittämällä. Luotasimme ensimmäiset tunnit 4-10m vettä ja löydettiin yks tosi hyvä kaari ja keskikarheita banaaneja, eivät vain olleet keskellä kuumaa päivää kovin yhteistyö haluisia ja pitäytyivät suut kiinni. Käytiin kokeilemassa yhtä lahtea mikä oli viime vuonna lähes umpeen kasvanut ja kyseen alaisia (vitsi) huhuja saatu paikasta. Kalastus alkoi mallikkaasti lahdessa ja hannu sai jo kuteneen 4kg laiheliinin, hetkeä myöhemmin todennäköisesti kutemattoman +5kg hauen joka oli kuin turun saariston lihavimmat kalat. Tästäkin pieni tovi eteenpäin, rouhasi hannulla taas, nyt oli hyvä kala jo koukussa. Kyseisen paikan hauet eivät varmasti paljoa kalpene muskyn rinnalla mitä voimaan ja hanttiin laittamiseen tulee. Arviolta 8kg hauki puski uskomattomalla voimalla veneen alitse eikä sille voinut tehdä yhtään mitään, nopea liikkeinen kala kerkesi ravistaa itsensä irti yksihaarakoukusta veneen alitse mentyä. Oltiin jo lähellä onnistumista, eli saada tuolta suurhauen raja rikki. Olipahan muuten järkytys kun nähtiin minkä mallinen kala tuo karannut oli!! Toiveet nous taas ehkä marssiin asti! Jätettiin samantien paikka rauhaan, kun kala karkasi. Odotimme iltaa ennen kuin lähdimme uudestaan tutkimaan lahtea lisää. Järkevintä tuossa vaiheessa kalastaa hotspottia vasta ns parhaaseen aikaan. Pienien kalojen jälkeen palasimme isojen kalojen luokse. Samantien hannu sai ison kalan iskemään uskomattomalla raivolla pinnassa kelattuun shädiin. Haaviin asti kala saatiin kuin ihmeen kaupalla, todella haastavaa yks haara koukulla saada ylös asti näin sekopäisiä haukia! Reilu 8kg todella paksua haukea oli käsissä! Nopeat kuvat ja äkkiä se uistin takas veteen. Karkuutin ehkä vastaavan kokoisen ja heti perään ylös turvonnut femma. Tässä lahdessa oli kaikkein haastavin kalastaa ylisuuren kasvillisuusmäärän vuoksi, ja jokaisella heitolla tuli myös ykshaarakoukutuksella roskaa!

 

Useamman karkuutuksen jälkeen koitimme kalastaa lahden keskustaa huolellisesti mutta totesimme sen olevan pienien haukien valtaama eikä voida hajottaa niiden kanssa viimeisiä hyviä uistimia. Saimme myös goproolla kuvattua miten hurjia isot kalat ovat tuolla, hannulla oli hieno heitto! Samantien ison kalan tärppi, kelasi puoleen väliin uistimen tulee toinen iso kala 10m sivulta viistäen pintaa täyttä vauhtia, täysillä kiinni ja jatkaa syöksyä sivulle, irti, isku uudestaan ei pysy! Kala jatkoi vauhdilla pintaa pitkin keskelle lahtea. Varmasti +8kg otus meni menojaan. Näitä videoita on kiva katsella tulevaisuudessa. Sain myös kaks kertaa videoitua läheltä kun hauki seuraa näykkien takana ja päinvastaisesta suunnasta tulee toinen hauki korjaamaan potin… Huhhuh mielipuolista kalastamista. Viimeinen päivä päätettiin pysyä vielä samassa vesistössä. Olihan meiltä se tavoite (20)kg saamatta
Kaikissa kohteissa oli sama juttu, ne kestivät todella sen 3 päivän rupeaman vaikka 10-14h koluttiin putkeen samaa aluetta. Isoja kaloja ja haukia ylipäänsä oli niin uskomaton määrä että voisin rankata suomen lapin mailman parhaiden haukivesien top 3:seen. Puhumattakaan mitä tuolla saisi aikaan jos vaikka asuisi Oulussa! Hirvittäviä karkuutuksia tuli useita myös tuolla järvellä mutta ei mitään varmasti +12kg kaloja. Tuntui että 5-10kg haukia oli todella paljon mutta siitä isommat osasi olla piilossa.

Oli viimeisten heittojen aika, koluttiin lopulta 3h aikalailla tyhjää ja alkoi olla kello jo otti ajan ohitse, sitkeästi halusin vielä jatkaa ja hannu oli valmis lyömään kamat kasaan. Otin pakista räikeimmän shädin ja sanoin että tällä mä sen teen, heitetään toi puska vielä. Ajomatkalla kiskasin menosuuntaan ja välittömästi tärppi! Samassa huomasimme isojen kalojen ryhmittymän veneen edessä. Saman kalibeerin kaloja sinkosi joka suuntaan 3-4kpl kuin mikä mulla teutaroi siiman päässä. Haaviin asti homma päättyi onnnellisesti ja saatettiin herättää taas puol lappia. Viimeiseksi jääneen heiton kala painoi 8,3kg ja oli mallia järkytys. Leveämpää selkää ei eteläiseltä mereltä löydy, ja kalojen kunto muutenkin tuolla oli jotain uskomatonta, osa oli syöneitä osa ehkä kutemattomia, mutta pääsäänöisesti todella bulkkeja haukia! Otettiin kuvat kalasta ja vapautettiin se henkeä haukkoen, todettiin että ikävä se tulee tätäkin paikkaa… Well done ja niin poispäin. Toi jäi allekirjoittajan isoimmaksi, onneks hannu paikkas muutamalla yli kympin hauella!

 

Mieleenpainuva tapahtuma oli kun Hannu yritti saada XL Snakcbaittia painotettua sopivasti uimaan yhdellä pienellä selkäkoukulla, teki yhden pienen testi heiton veneen viereen ILMAN koukkua. Olimme pommittaneet kohtaa monilla väreillä. Pieni testi neppasu koukutta veneen viereen ja eikös tietenkin todella komea +7kg hauki käyi siihen tälläämässä! Pig Shad oli lopulta se peli millä pystyi kalastamaan edes siedettävästi pöheikön seassa. Avo vedessä toimi kiitettävästi Snakc baitin XL ja XXL, harmi että ei ollut uistimien suhteen valinnan varaa pelipaikoilla!

Pieniä yhteen vetoja:
— 12 päivää vesillä ja 5 eri vesistöä.
-n. joka neljäs suurhauki saatiin kuviin asti tärpistä.
-Usein oli bokseritkin liikaa, kelit piti huolen rusketuksen saannista.
-Hyttysien pistoja kahteen mieheen max 5kpl.
-Kappaleita varmasti useita satoja.
-Osta seuraavalle reissulle 5 eri väriä 8kpl varakappaleita.
-Hajonneet shädit n.20kpl.
-Kilometrejä 2600km.
-Pyri jatkossakin lappiin kun siellä ei ole ötököitä.
-Suurhaukia arviolta 12-14kpl.
– 11,8kg ja 10,3kg parhaat ylös tulleet muttei todellakaan isoimmat mitä päästiin pitelemään.
-Lapin yötön yö on kokemuksista hienoimpia.
-Älä luovuta ennen aikoja.
-Mietytyttää mitä tuolla voi parhaimmillaan painaa +125cm hauki.
-”Lapissa ei huhujen mukaan ole lihavia haukia, koska kasvukausi on lyhyempi kuin eteläisellä merellä”.
-Pieni pintaraapaisu suomen lapista antoi tuollaiset näytöt, mitä se todellisuudessa sisältää?
-Varaudu kaluste tappioihin, sekä auto/peräkärry asioissa. Tiet eivät ole kuin etelässä.
-Top 5= 11,8kg 10,3kg 8,3kg 8,2kg ja 8kg. +Seiskoja olikin sit vähän enemmän.
-Yhteen vetoja, niitähän riittäisi, mutta annetaan myös lukijalle tehdä omia havaintoja, jos pääset tuonne asti.

TEKSTI Jani Karonen, KUVAT: Jani Karonen, Hannu Vakkila