Välipaloja kaloille – Snackbaitsin tarina

Posted on Posted in Vieheet

 

Snackbaits on suhteellisen uusi nimi kalastusvälinevalmistajien joukossa. Ensimmäiset Snackit, eli suurikokoiset kumista valmistetut shadit tulivat kauppojen hyllyille melkoisen sosiaalisen median hehkutuksen ja kohujenkin saattelemana. Suosio lähti hurjaan kasvuun, ennätyksiä rikottiin kalavesillä ja tuoteperhe lisääntyi syksyllä 2015 Facebook ryhmä Hauenkalastajien ”Suunnitele oma Snack väri kilpailun” ansiosta kolmella uudella värillä. Yrityksen perustajat eivät ole aiemmin olleet julkisuudessa esillä, mutta kovan suostuttelun myötä saimme mahdollisuuden kuulla perustajien mietteitä ja ajatuksia yritystoiminnasta ja hauenkalastuksesta.

Vuonna 2013 shad-kuume nosti päätään, merkkejä tai malleja ei ollut vielä montaa kuluttajien ulottuvilla, mutta ne harvat jotka uittivat isoja kumeja saivat kalaa, uusi suurilmiö hauenkalastuksessa oli alkamassa.

Ystävykset Jaakko Tammisalolla ja Jari ”Pikkis” Aholalla on yhteensä liki 60-vuoden kokemus hauenkalastuksesta. 2013 markkinoiden tarjonta ei täysin miellyttänyt parivaljakkoa ja he näkivät että kehittämällä täysin oma shad-viehe, kalastavuutta on mahdollista petrata vielä paljonkin.

Tavoitteena oli luoda kumi jonka kalastavuus olisi erinomainen. Vision kautta toteutukseen ja vuonna 2014 ensimmäiset shadit, jotka leikkisästi ”Lörtsyiksi” nimettiin pääsivät testaukseen. Jaakon autotallissa mikrot hurisivat ja muotit täyttyivät kumimassasta. Usean erehdyksen ja testaamisten jälkeen syntyi ”masteri”, eli vieheen prototyyppi johon miehet olivat tyytyväisiä. Team Lucioperca jäsenineen osallistuivat ”Lörtsyn testaamiseen ja tulokset olivat hyviä.

Alunperin vain omaksi ja lähimpien kavereiden iloksi ajateltu autotalliprojekti rupesi muuttumaan ajatuksissa hyvän jakamiseksi myös muille kalamiehille ja sitä kautta liiketoiminnaksi. Materiaaleja hiottiin, ja sampleja palauteltiin, koska laatu ei vastannut vaatimuksia. 2015 keväällä saatiin kauppoihin kaikki laatuvaatimukset täyttävä erä, ja pakkauksen kylkeen kirjoitettiin mainoslause ”Todella hyvin kalastava kumi.”

Mistä nimi Snackbaits?

Nimen taustalla ei valitettavasti ole mitään erikoisempaa tarinaa. Halusimme kansainvälisen hyvän nimen, ja Snackbaits tuntui suussa hyvälle. Pikkis nimesi kehittely ja testivaiheessa shadit ”Lörtsyiksi” ja tarkkaavaisimmat ovatkin ehkä esim. Motoneteissa huomanneet tuotekuvauksessa nimen ”Lörtsy”.

Teillä on oikeasti hyvä tuotesarja, olen itsekin tuotteilla saanut muutaman yli kympin kalan, miten menestyvä tuote tehdään?

Ihan tarkasti emme lähde tietenkään avaamaan tarkoin varjeltuja liikesalaisuuksia, mutta toimivan shadin salaisuus on materiaali, rungon muoto, pyrstö, ja sitä kautta syntyvä voimakas potku ja sitten syntyvä toimiva kokonaisuus. Me testaamme kaikki tuotteet useaan jopa kymmeniin kertoihin ennen kuin mitään saapuu kuluttajien saataville. Testaukseen kuuluu niin sanotusti normaalit uittotestaukset, testaukset tositoimissa ja ns. viimeinen hyväksyntätestaus. Kiinassa tehtailla on valmiita tuotteita tuhansia erilaisia, mutta kaikki meidän tuotteiden kehitys lähtee täysin nollasta suunnittelupöydältä täältä Suomesta meidän toimistolta. Esimerkiksi toiminnan alussa jos olisimme hyväksyneet tehtaan ehdottoman kumimateriaalin niin olisimme olleet puoli vuotta aiemmin markkinoilla ensilanseerauksessa. Materiaali ei ollut kuitenkaan täydellistä ja hioimme sitä tyydyttämään krantuimmankin kalan mielihalut. Muitakin haasteita on ollut. Kaikki tavallaan lähtee meidän pedanttisesta tuotekehityksestä. Maalit eivät saa lähteä irti, uinnin täytyy olla samanlainen jokaisella yksilöllä paketista otettuna ja kumin on oltava tasalaatuista.

Kauppoihin piti tulla keväällä laaja kirjo uusia tuotteita, näitä oli mm. XL Snack kymmenessä eri värissä, uusia värejä kaikkiin kokoihin, nastoista piti tulla 12g uusi versio entisen 8g rinnalle ja XL-shadiin piti tulla uusi rigi. Pahoittelemme lukijoille toimitusongelmia, tiedämme että moni odotti tuoteita kauppoihin jo keväällä.

Kauden 2016 värejä
Kauden 2016 värejä

Tällä hetkellä Snackbaitsin tuotevalikoima muodostuu M, L ja XL Shadeista 18 eri värissä, sekä lisätarvikkeista kuten valmiista rigi, eli koukkusetistä, lasikuulakapseleista, uinnin syvyyteen vaikuttavista lyijynastoista sekä muista lisätarvikkeista. Snackbaitsin shadit ovat edelleen poikkeus shadmarkkinoilla, ostaja saa pakkauksessa vieheeseen liitettävän räminäkapselin sekä ruuvin. Erikseen on vain hankittava koukkurigi ja kalastus voi rigauksen jälkeen alkaa suoraan. Käytön helppous, ja vaivattomuus kuluttajille olikin yksi tärkeimmistä ajatuksista joilla liiketoimintaa lähdettiin viemään eteenpäin.

Mitä tulevaisuudessa tapahtuu?

Vertikaalijigit tulevat useassa eri koossa 18cm, 22cm ja 26cm. Vertsujen värikartta on erittäin laaja ja kaikenkattava ja laadukkaasti maalattu. Testauksessa ”vertsut” ovat olleet erittäin kovia, suuremmilla malleilla on saatu reilumman kaliiberin haukea sekä suurkuhia. Alusta lähtien on ollut selvää että Snackbaitsin tuotevalikoima laajenee myös vieheiden ulkopuolelle ja seuraavana vuorossa ovatkin vavat.

Sekä vertikaalijigien että vapojen tuotekehitykseen on muuten käytetty 18 kuukautta. Näiden lisäksi tulee Snack shad XXL, jonka pituus on 32cm, sekä tässä vaiheessa täysin salainen juttu josta ei vielä kerrota edes tuotekehitysnimeä, mutta se on täysin uutta ja innovatiivista.

Uudet vertikaalijigit ovat antaneet testeissä mukavaa keskikarkeaa.
Uudet vertikaalijigit ovat antaneet testeissä mukavaa keskikarkeaa.

Millaisia vapoja tulee?

Hauenkalastajille tulee kaksi vapaa. Ensimmäinen ja edullisempi on nimeltään Bluewhip 8,6 jalkaa joka on kevyt, helppoheittoinen ja tunnokas. Käytettävät viehepainot ovat vavassa 50-150g. Toinen markkinoille saapuva vapa on todellinen luxusvapa Black Whip 8,3 jalkaa ja 60-160g. Vavassa käytetään todella laadukasta hiilikuitua. Aihion materiaalista ja suunnittelusta ei ole tingitty ja tuloksena on supertunnokas, erittäin helppoheittoinen todella kevyt vapa, jossa potkua riittää sen suurimman käsittelyyn

Mistä tuotteesta tai tuotteista olette tuoteperheessänne erityisen ylpeitä?

Kaikista, markkinoille tuleviin tuotteisiin täytyy itse olla tyytyväinen.

Kun Snackin ottaa pakkauksesta on siinä jotain öljymäistä nestettä päällä, mitä se on?

Erikoispinnoite, jonka tehtävänä on pitää värit paikoillaan kumeissa sekä estää mahdolliset reaktiot muiden materiaalien kanssa.

Mitkä ovat kolme suosikkiväriäsi Snackbaitsin värikartastossa, ja miksi?

Jaakko: 001(silakka), 005(saksa) ja 007(savusilakka). Vesillä joilla kalastan on pääsääntöisesti hyvin kirkkaat vedet, ja luomut toimivat siellä hyvin.

Jari: 005(saksa), 010(palomies) ja 015(snaipperipumu). Nämä ovat tehokkuutensa takia ehdottomasti kärkipäässä, toki muitakin hyviä on. Sakemanni menee sameampiin ja samoin palomies, toisaalta ne toimivat myös hyvin kirkkaamissakin vesissä. Sniper-pumu on oma suosikkini suurella hauelle tummempiin sää-olosuhteisiin.

Suurin haukesi? Entä suurin Snackbaits vieheellä saamasi hauki ja millä se tuli?

Jaakko 11,2kg, Snackilla (testiviehe käsinvalettu ”Lörtsy”) 10,8kg. Jari 16,8kg ja Snackilla 12,9kg, joka tuli Palomiehellä.

Kysyin lisäksi mikä mahtaa olla suurin hauki ja suurin kala joka on saatu Snackeilla ja etenkin suurimpaa kalaa koskeva vastaus yllätti. Suurin tiedossa oleva Snackilla saatu kala on nimittäin Ranskasta saatu monni, jota ei punnittu, koska niin suurta kalaa ei voi punnita. Kalan paino lienee jopa kolminumeroinen. Suurin hauki on tältä kaudelta saatu 126cm ja 15,2kg, ottivärinä L-koon Snackissa oli 002(keltainen mustat pilkut).

15,2kg haukirouva erehtyi maistamaan Snack L:ää värikoodissa 002 (keltainen mustilla pisteillä)
15,2kg haukirouva erehtyi maistamaan Snack L:ää värikoodissa 002 (keltainen mustilla pisteillä)

Tämän lisäksi juteltiin yleisesti hauenkalastuksesta ja siihen liittyvistä trendeistä sekä Snackbaitsista yrityksenä. Snackabaits Oy työllistää kaksi henkilöä. Ensi vuonna on tulossa paljon uutta markkinoille ja yritys tekee kaikkensa että tuotteet saapuvat ajoissa markkinoille mahdollisimman kattavasti.

Kyselin miehiltä mikä mahtaa olla heidän näkemyksensä miksi kumikalat saavuttivat niin suuren suosion kuin nyt on nähtävissä. Vastaus tuli molemmilta melkein samanaikaisesti. Pyyntitehot ovat kiistattomat, ja se yhdistettynä käytön helppouteen sekä käytön nopeaan omaksumiseen kalastajasta riippumatta. Peruskalastavuus on siis kunnossa. Tähän on helppo useimpien kumikalastusta harrastaneiden yhtyä, mm. kirjoittajalla kalojen keskikoko on noussut merkittävästi siirryttäessä isojen kumien maailmaan.

Seuraavasta trendistä parivaljakko ei ollut varma, mutta luultavasti se on jollain tasolla se on jo aiemmin keksitty. Periaatteessa kaikki on jo keksitty, kysymys lienee on enemmän siitä että mikä nousee uudelleen kalastajien tietoisuuteen. Jari kertoi mm. kalastaneensa jo 90-luvulla ulkomailta tuoduilla jättikumeilla. Myös hauen jigikalastus ja vertikaalikalastus tulevat nousemaan vielä enemmän esille, mutta realiteettina jo pelkästään veneen omistamisen ja muiden varusteiden hankkimisen lisäksi ne eivät tule olemaan samanlaisia ilmiöitä kuin esim. jerkkaus tai shadi-kalastus.

Miten Snackbaits sijoittuu näkemyksenne mukaan kilpailussa kuluttajien suosiosta?

Meillä on hyvät tuotteet, kappalemääriin emme ota tarkempaa kantaa, mutta sen voi paljastaa että meillä on ollut reklaamaatioita kymmenistä tuhansista vieheistä vain 3 kappaletta.

Missä muissa maissa Snackbaitsit ovat saavuttaneet suosiota?

Snackseja löytää Suomen lisäksi mm. Ruotsista, Puolasta, Ranskasta sekä monesta muusta.

Ranskasta saatu monni Snack L:llä värikoodi 003 (Firetiger)
Ranskasta saatu monni Snack L:llä värikoodi 003 (Firetiger)

Tietyt tahot ovat antaneet sosiaalisessa mediassa kritiikkiä siitä että kumit valmistetaan Kiinassa eikä Suomessa, miten te näette asian?

Me aloitettiin toiminta autotallissa mikroaaltouuneja käyttäen kuten moni muukin. Siinä vaiheessa kun ymmärsimme että meillä on todella kova tuote tajusimme että toimintaa täytyy automatisoida jotta saavutetaan volyymia. Tuotanto, pakkaaminen ja logistiikka Suomessa toteutettuna nostaa tuotteen kustannukset niin korkeiksi että kuluttaja ei voi yksinkertaisesti ostaa tuotetta. Kaikki merkittäviksi hiteiksi nousseet viehebrändit tuottavat tuotteensa ulkomailla, samoin me. Meidän toiminnassa tuotetaan työtä kahdelle henkilölle päätoimisesti sekä välillisesti useammalle. Suunnittelu, hallinto ja markkinointi ovat suomalaista työtä, tuotanto tapahtuu Kiinassa.

Jossain sosiaalisen median keskusteluissa on noussut esille tehtaiden olosuhteet, ja muutenkin aihe on pinnalla mediassa. Millaiset olosuhteet tehtailla on?

Kiina on ottanut valtavan harppauksen työntekijöiden oikeuksissa länsimaalaisia käytäntöjä kohti. Joissain kohdissa on menty jopa länsimaalaisia käytäntöjä pidemmälle. Tehtaillamme tilat ovat asiallisia, ja työntekijöistä pidetään huolta.    

Millaisia terveisiä lähetätte Hauenkalastajat.fi sekä Facebook ryhmäläisille?

Meidän lippalakin sisällä lukee englanniksi että ”Täällä ei ole mitään nähtävää, menkää kalaan”. Tätä samaa voisi käyttää tässäkin yhteydessä kertoo Jaakko nauraen. Paljon terveisiä koko porukalle, ja kiitoksia että olette ostaneet meidän tuotteita. Seuratkaa tilannetta, edellä mainittujen uutuuksien lisäksi on tulossa paljon kaikkea todella siistiä, lähtien uusista Snack shadien väreistä aina vapoihin sekä muihin uutuuksiin. Tietoa uutuuksista ja muita Snack-uutisia voi seurata facebookissa, instagramissa #snackbaits ja osoitteessa http://www.snackbaits.com/. Kireitä siimoja kaikille lukijoille!

 

 

Teksti Jesse Saarinen, kuvat Snackbaits ja Jesse Saarinen.