Täkykalastus ja luvat.

Posted on Posted in Ismete, Täkykalastus, Vastuullinen kalastus

 

Talvinen täkykalastus on tuttu laji jo kaukaa, mutta viimeisen parin vuoden aikana se on nostanut kovasti keskustelua ympäri sosiaalista mediaa. Kalastusmuotona pidän lajista henkilökohtaisesti kovasti, mutta lajista on myös monia vastakkaisiakin näkökantoja ja mielipiteitä.

Täkykalastus on suhteellisen helppo aloittaa. Välineitä saa miltei kaikista hyvin varustelluista kalastustarvikeliikkeistä. Osa täkykalastuksen huippuosaajista tekee jopa välineet itse ja niitä voi toisinaan ostaa Hauenkalastajien myyntipalstaltakin.

Täkyjen hankkiminenkin on suhteellisen vaivatonta: niitä saa pilkillä, katiskalla sekä kalastustarvikeliikkeistä. Lisäksi myös jotkut kalakaupat myyvät täkyjä.

Kalastusmuodolle on muodostumassa hiukan huono maine. Suurin osa kalastajista ehkä osasikin tätä jo odottaakin, johtuen kalastusmuodon harrastajamäärän kovasta kasvusta. Lajia voi harrastaa vastuullisesti ja ei-niin-vastuullisesti. Iskukoukkumiehet ovat vaihtaneet välineet ”ismete”/”ootto” -tyylisiin vimpaimiin ja niillä sitä isoa kalaa sitten vasta voikin saada.

Kuitenkin vastuullisuuteen liittyy paljon muutakin kuin vain isojen emokalojen takaisin päästäminen.

Lupien hankinta on hankalaa tai jopa suorastaan mahdotonta tietyillä alueilla. On kuitenkin paikkoja, joista saa helposti hankittua ”koukkuluvat”, taikka ”monivapauisteluun” rinnastetun luvan, jolla saa myös täkyillä paikoittain. Lupaviidakossa on monia kiemuroita.

Tunnen isohkon määrän erinäisiä kalastusalan toimijoita, joista osa on kalastuksenvalvojia. Paikoittain luvaton täkykalastus on revennyt täysin valloilleen, vesien omistajat käyvät kuumana ja jopa uhkauksia jaellaan. Äärimmäisessä tapauksessa vesienomistaja voi tehdä päätöksen, että alueelle ei koskaan enää myydä koukkulupia – ja tämä vain siitä syystä, että luvaton toiminta on lisääntynyt.

Kalastuksenvalvoja Mauri Suojanen:

”Valvoja yrittää tuoda kalastukseen vastuullisuutta myös tästä informatiivisesta näkökulmasta, eikä aina rikosilmoituksien kautta. Parempi jakaa tietoa, kun heti olla ”tuomitsemassa”. Intohimo kalastukseen on kuitenkin yhteinen, vaikka olisikin samalla valvoja”. 

Jos olet menossa täkyilemään, selvitä ensin vaatiiko alue vesialueen omistajan luvan. Useamman kuin yhden täyn / kalastaja pyyntiin laittaminen vaatii lähes poikkeuksetta erilliset luvat. Ja joka tapauksessa kalastonhoitomaksu pitää olla maksettuna.

Vetoankin alalla toimiviin aktiivisiin täkykalastajiin sekä ammattimiehiin, jotka harjoittavat täkyilyä opasreissuillaan: Tehkää julkaisuja ja kertokaa ihmisille, että täkyily on luvanvaraista toimintaa. Tällä tavoin saamme varmasti jatkossakin harrastaa hienoa lajia, jota ei yritetä mustamaalata luvattomien pyydyksien vuoksi.

Lopuksi huomio termeistä.
Ismete kalastus: Ismete on kalatusmuoto jossa täkyillään kelattavilla virveleillä. Pyyntipaikalta ei poistuta.
Ootto-onki: Laite jossa indikaattori. Kala nostetaan siimasta käsin, usein väline jätetään paikalle pyyntöön ja poistutaan paikalta.

Laki ja tavallinen kalastaja ei ymmärrä lajien eroa. 
Täkykalastusta yhtä kaikki. 

 

Kiitos ja kireitä siimoja!

Kuvat : Jussi Laitala & Kalle Koivusalo
Teksti : Se ItäSaksan IsoLeukaisin