Joskus ollaan semmoisessa tilanteessa, ettei kaupasta löydy mieleistä vapaa. Pituus, toiminta, väri tjsp ei vain kertakaikkiaan osu kohdalleen. Silloin yksi mahdollisuus on teettää tai tehdä vapa itse.
Osien saanti Suomesta on valitettavan hankalaa ja käytännössä suurin osa tavarasta pitää tilata Usasta. Tässä jutussa keskitytään perus tekniikoihin, joilla vapa saadaan tehtyä. Tässäkin hommassa vain mielikuvitus on rajana. Mahdollisesti myös lompakon paksuus. Jutun kuvat ovat useamman vavan teosta. Aloitetaan.

 

Ensimmäisenä pitäisi selvittää, mihin kohtaan aihiota vaparenkaat halutaan laittaa. Lähes poikkeuksetta jokaisessa aihiossa on ainakin yksi vahvempi kohta, ns. selkäranka johtuen valmistustekniikasta, jolla aihiot tehdään. Tämä kohta löytyy helpoiten laittamalla kova sileä alusta lattialle tai pöydälle. Aihion paksumpi tyvi asetetaan alustalle ja aihiota taivutetaan samalla pikkuisen pyöritellen. Kun ranka löytyy, vapa muljahtaa pois siitä kohdalta. Tämä kohta merkataan. Aihio ei halua taipua rangan kohdalta vaan hakeutuu pikkuisen sivuun. Yleensä n. 90 astetta. Itse rengastan vavat tähän kohtaan. Jos vavan rengastaa suoraan selälle, aihio nopeutuu ja tulee voimakas vapa, mutta heitto-ominaisuudet saattaa kärsiä.

Kun renkaiden linja on löydetty, liimataan kahvat ja kelakiinnike. Kelakiinnikkeen liimauksessa pitää huomioida haluttu rengastus. Hyrrävapa rengastetaan halutun linjan yläpuolelle ja haspelivapa alapuolelle.
Kahvamateriaalin määrää halutut ominaisuudet tai ulkonäkö. Käytännössä kahvat voidaan valmistaa lähes mistä tahansa. Yleisimmät ovat kuitenkin luonnon korkki ja etyylivinyyliasetaatti (EVA). Itse tykkään rakentaa ns. split kahvat, jolloin takakahva on keskeltä jaettuna kahteen osaan. Se näyttää hyvälle, kahvat voidaan valmistaa erillää aihiosta ja se on pikkuisen kevyempi kuin täyspitkä takakahva. Omissani olen käyttänyt pääasiassa korkkia ja tuohta.

Kahvojen paikat merkataan maalarinteipillä. Liima levitetään aihiolle ja osat pujotetaan vavan kärjen kautta oikeassa järjestyksessä. Kelakiinnikkeen sisähalkaisija on yleensä suurempi, kuin aihion paksuus jos kyseessä ei ole kelakiinnike, jossa saadaan kosketus paljaaseen aihioon. Siihen on myynnissä valmiita “arboreita” tai sen voi tiivistää teipillä, mikäli sitä ei tule kovin paksusti. Kelakiinnike ja valmis kahva voidaan liimata esimerkiksi tavallisella kaksikomponentti epoksilla. Jos kahvat liimataan korkkirenkaista yksitellen, uretaaniliima on tähän erittäin hyvä aine. Kun kaikki on paikoillaan, tarkastetaan vaikkapa kelan kanssa, että kelakiinnike on oikeassa asennossa vaparenkaiden paikkaan nähden. Kun liimat ovat kuivuneet kahvat hiotaan muotoonsa sorvin tai jonkin pyörittimen avulla.

Kun kahvat ovat halutun näköiset, alkaa hankalin vaihe rengastus. Valmiita malleja ja tyylejä on netti täynnä enkä jaksa niihin puuttua. Tässä tapauksessa puhumme hyrräkelan haukivavan rengastuksesta joka on suhteellisen helppo notkeaan vapaan verrattuna.

Aluksi liimataan kärkirengas oikeaan asentoon ja sitten muut renkaat teipillä aihiolle sopivilla väleillä kärkirenkaasta kelaa kohden. Tässä tapauksessa eka rengas tuli noin 7cm päähän kärjestä, seuraava 8cm edellisestä, seuraava 9cm jne. Viimeinen rengas jää n. 50-60cm päähän kelan siimanohjaimesta.

Kun renkaat ovat sopivilla paikoillaan tehdään testit. Taivutustesti ja heittotesti. Teipatut renkaat kestää heittää suhteellisen normaalisti, kunhan kärkirengas on liimattu kiinni.

 

Taivutustesti on tärkeämpi, koska siinä selviää ovatko renkaat oikeissa kohdissa. Se menee näin: Siima pujotetaan normaalisti vaparenkaista ja vavan tyvi asetetaan 45 asteen kulmaan. Samalla taivutetaan kärjestä siimasta vetämällä toiset 45 astetta, jolloin aihion taipuma on 90 astetta. Sitten tarkkaillaan miten siima kulkee aihiolla. Pieni aihiokosketus ei haittaa, mutta siima ei saa painua aihion yläpinnan allapuolelle. Jos näin käy, renkaita pitää joko lisätä tai paikkoja vaihtaa. Toinen huomioitava seikka on, että taivutettaessa siima ei saa muodostaa kovin suurta kulmaa renkaiden välillä. Muutoin vaarana on aihion vääränlainen kuormitus ja mahdollinen hajoaminen. Tavoitteena on mahdollisimman pyöreä kaari aihion taipuman kanssa.Taas renkaita lisäämällä tai paikkoja vaihtamalla selviää.
Kun renkaat ovat paikoillaan ja testiheitot on heitetty, renkaat sidotaan kiinni. Vaparenkaiden jalat on hyvä hioa matalammiksi, jolloin siima nousee jalalle nätimmin, eikä rakoja aihion ja langan väliin jää.

 

 

 

 

 

Kun kaikki renkaat on sidottu ja vapa muuten miellyttää, voidaan aloittaa lakkaus. Itse lakkaan pelkästään vaparenkaat ja koristesidokset. Koko aihion lakkaus toisi lisää kestävyyttä mutta lisää myös täysin turhaa painoa. Makuasioita nämäkin. Minusta paljas aihio näyttää erittäin hyvältä. Lakkaukseen käytän ProKöten kaksikomponentti epoksilakkaa.

Vuorokausi pyörittelyä kuivaimessa ja vapa on valmis tositoimiin!

-Pekka Kemppainen

 

 

1.